Category Archives: treenaus

Osallistuin VO2 Vantaa maratonin ja tällä kertaa kaikki meni nappiin. Strategia juoksulle oli pitää ensimmäisellä puolikkaalla alle kahden tunnin aikaa ja näin myös kävi. Kolmas neljännes meni ihan samaa rataa kuin aikaisemmat. Viimeisen neljänneksen puoli välissä loppui energiat noin viisi kilometriä ennen maalia, mutta kun tiesin, että 6 min/km vauhdilla olisi mahdollista alittaa neljä tuntia, periksi en...

Ensimmäinen juoksutapahtuma vuoden 2009 osalta takana ja tunnelmat seuraavat puolimaratonin jälkeen: Ilma: Optimaalinen + 19 astetta ja kevyt tuuli lännestä. Järjestäytyminen lähtöalueella sujui jouhevasti ja aikataulussa pysyttiin. Ajanotto laitteiden alikulkiessa meinasi syntyä ruuhkaa, mutta ei pahempaa. Löntystelin ensimmäiset pari kilometriä massan mukana ja paikoitellen rata tuntui väenpaljoudessa liian kapealta. Onneksi keli oli kuiva, niin pientareiden...



